Gyostage on vuosittain järjestettävä, Kuopiolainen pelitapahtuma joka kokoaa maanlaajuisesti yhteen pelaamisesta kiinnostuneita nuoria ja aikuisia. Tapahtuma esittelee pelaamisen lisäksi digitaaliajan harrastuksia, koulutustarjontaa ja e-urheilua. Pääpainopisteenä tapahtumassa ovat palkintoturnaukset, joissa pelaajat pääsevät kilpailemaan voitosta valitsemassaan pelissään.

Oheistoimintaa tapahtumassa on mm. virtuaalitodellisuus, maker space-toiminta, ohjelmointi ja streamaus. Tapahtuma poikkeaa muista samankaltaisista toiminnassaan, korostaen yhdenvertaisuutta, yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja kasvatusta. Tapahtuma kesti yhtäjaksoisesti kolme päivää perjantaista sunnuntaihin aloittaen Supersyysloman ja se järjestettiin vuonna 2018 ensimmäistä kertaa Kuopio-Hallissa. Tapahtuma toteutetaan täysin vapaaehtoispohjaisesti yhteistyössä kaupungin ja oppilaitosten kanssa.

Suunnitteluun ja yhteistyötahoihin panostettiin erittäin paljon tänä vuonna, mikä myös näkyi itse tapahtumassa. Aikaisempien vuosien kokemus pelitapahtumien järjestämisestä auttoi siirtymisessä isompiin tiloihin. Tavoitteenamme oli tehdä paras Gyostage ikinä, ja onnistuimme siinä.

Osallistu keskusteluun Discord kanavallamme tai seuraa tapahtuman etenemistä somekanaviemme kautta!

GYOSTAGE VI faktoja

Paikkakunta:Kuopio
Osoite:Kuopio-Halli, Opistotie 4
Alku:12.10.2018
Loppu:14.10.2018
Kävijämäärä:1600
Konepaikat:632/872

GYOSTAGE 2019 GYOSTAGE V